KeuPa HT lainaa toistaiseksi voimassa olevilla lainasopimuksilla puolustajat Olli Aitolan ja Joona Ervingin sekä hyökkääjä Riku Tiaisen.
KeuPa HT lainaa kolmea JYPin sopimuspelaajaa toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla. Kaikki pelaajat pelasivat menneellä kaudella JYP-Akatemian riveissä.
25-vuotias puolustaja Olli Aitola on JYPin kasvatti, jonka viime kaudet ovat kuluneet pääosin Mestiksessä JYP-Akatemian riveissä. Myös ensiaskeleet Liigan puolella on Aitola jo ottanut, kun kahden viime kauden aikana hän on esiintynyt 13 ottelussa Liigassa JYPin paidassa.
22-vuotiaan puolustajan Joona Ervingin matka käy Aitolan tapaan JYP-Akatemiasta Keuruulle. Erving pelasi menneellä kaudella 29 ottelua JYP-Akatemian riveissä tehden tehot 1+4=5. Ketterästi liikkuva puolustaja on pelannut Liigassa kuusi kamppailua ja tehnyt niissä yhden maalin.
Raamikas laituri Riku Tiainen tulee vahvistamaan KeuPan hyökkäyspalettia. Runkosarjassa Tiainen saalisti tehot 5+17=22. Todelliseen hurmokseen Tiainen pääsi Mestiksen karsinnoissa, joissa mies takoi JYP-Akatemialle miltei maalin per peli, kun kahdeksassa kamppailussa syntyi seitsemän maalin lisäksi kaksi maalisyöttöä.
Lähde: KeuPa HT