LeKille ensimmäiset kiinnitykset tulevan kauden joukkueeseen

24.5.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

LeKin tulevan kauden joukkue sai alkusysäyksen, kun seura ilmoitti seitsemästä uudesta pelaajasopimuksesta.

LeKi ilmoitti tehneensä seitsemän uutta pelaajasopimusta, joista kaikki ovat joukkueelle enemmän tai vähemmän tuttuja nimiä.

25-vuotias Sami Laakso aloittaa jo viidennen kautensa LeKin riveissä. Armoitettuna taistelijana tunnettu Laakso toimi viime kaudella LeKin kapteenina, joten jatkosopimuksen myötä saa joukkue koppiin tarvittavan annoksen johtajuutta. Laakson pelipaikka on hyökkääjä.

Myös puolustuksessa tullaan näkemään Laakson nimeä kantava pelipaita, kun Tuukka Laakso jatkaa lempääläisten riveissä. Viime kausi oli puolustajalle ensimmäinen LeKin takalinjoilla. KooKoon kasvatille kertyi tehopisteet 1+3=4 40 ottelussa. 

Hyökkäyspäässä jatkosopimukset LeKi sorvasi Tommi Välimaan, Tuomas Koskisen ja Ismo Nikkisen kanssa. Lisäksi Alex Hukki ja Miika Rissanen seuran omista junioreista saivat sopimukset kasvattiseuransa edustusjoukkueeseen.

Lähde: LeKi

Kuva: Shaun Duncan