Kiekko-Vantaa solmi sopimuksen maalivahti Jani Kauton kanssa tulevasta kaudesta.
Jani Kautto on vartioinut Kiekko-Vantaan maalia jo kolmen edellisen kauden ajan. Nuo kaudet 27-vuotias maalivahti on kuitenkin ollut Jokereista lainapelaajana Vantaalla. Nyt Kautto solmi sopimuksen suoraan Kiekko-Vantaan kanssa. Ensimmäisen täyspitkän Mestis-kautensa hän torjui SaPKon riveissä kaudella kaudella 2013-2014. Tuota ennen kokemusta Mestiksestä oli ehtinyt kertyä lohipaitojen sopimuspelaajana reilun parinkymmenen ottelun verran.
"Pitkään mietin kauden jälkeen jatkoa. Jossain vaiheessa jopa lopettaminen kävi mielessä, mutta halu pelata oli kova ja Kiekko-Vantaa oli heti kiinnostunut. Verrattuna Jokerit-vuosiin kesä tulee olemaan hieman erilainen, kun täytyy tehdä töitä treenaamisen ohella, mutta se ei ole uusi asia itselleni", Kautto kertoi Kiekko-Vantaan tiedotteessa.
Kauton viime kausi oli menestyksekäs. Kauton torjuntojen siivittämänä Kiekko-Vantaa nappasi komeasti hopeaa kauden päätteeksi. Runkosarjassa hänen vyölleen kertyi 23 ottelua, joista torjuntaprosentiksi muodostui 91,3. Lisäksi Kautto valittiin maaliskuun Mestiksen parhaaksi pelaajaksi.
Lähde: Kiekko-Vantaa
Kuva: Toni Jaconelli