Kiekko-Vantaa kaatoi perjantaina Mestiksen välierissä TUTO Hockeyn ja eteni finaalipeleihin SaPKon seuraksi.
Kiekko-Vantaan ja TUTO Hockeyn välinen välieräsarja saatiin perjantaina päätökseen. Vantaan lohipaidat ottivat perjantaina kotivoiton jatkoajan jälkeen lukemin 2-1. TUTO Hockeyn saldoksi välieristä jäi kaksi voittoa.
Viime perjantain tapaan Vantaalla pelattiin tänäänkin pitkän kaavan mukaan. Juuri ennen toisen jatkoerän päättymistä sankariksi nousi lopulta lohipaitojen Frank Gymer.
K-Vantaan kapteeni Toni Leinonen vastasi ottelun avausmaalista ajassa 06.35. Toisessa erässä Joona Harjamalla oli mahdollisuus kasvattaa johtoa rangaistuslaukauksesta, mutta ei onnistunut naulaamaan kiekkoa häkkiin. Päätöserässä TUTOn Aleksi Rutanen toi vieraat tasoihin. Varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 1-1.
Jatkoajoilla molemmilla oli useita paikkoja laittaa pelille viimeinen niitti. Lopulta toisen jatkoerän lopulla TUTOn kapteeni Anssi Virkki joutui koukkaamisesta kahden minuutin jäähylle ja K-Vantaan taitava laituri Gymer kiitti ylivoimavastuusta. Komeat kiemurat ja kiekko häkkiin. Näin juhlat olivat Vantaalla valmiit alkamaan.
Finaaleissa K-Vantaa saa vastaansa SaPKon. Finaalipelit alkavat ensi keskiviikkona Savonlinnassa SaPKon kotikentällä.
Kuva: Toni Jaconelli