Mestiksen karsintasarja on osoittautunut jännittävän tasaiseksi alkukierroksilla. Jokainen joukkue on päässyt jo nauttimaan voitosta.
JYP-Akatemia lähtee keskiviikkona kasvojenpesureissulle Kalajoelle. Joukkue kärsi maanantaina 0-5-kotitappion Imatran Ketterälle, joten suunta ei ole keskiviikkona kuin ylöspäin. Paniikkinappulaa ei kuitenkaan ole missään nimessä Jyväskylässä syytä painaa, sillä ensimmäisessä pelissään joukkue haki kolme pistettä Kajaanista.
Pieni ja pippurinen JHT on laittanut paperilla kovemmat niput koville kotikentällään kahdessa pelaamassaan ottelussa. Joukkue onnistui kaatamaan IPK:n jatkoajalla ensimmäisessä pelissä, mutta taipui Hokille maanantain kierroksella lukemin 2-3. JHT aloitti karsintasarjan kahdella kotiottelulla ja myös kolmas peli käydään sen kotiluolassa. Joukkue pääsee testaamaan vieraspelikuntoaan vasta perjantaina matkustaessaan Iisalmeen.
Kahdessa Mestis-paikassa on tällä hetkellä kiinni toisensa keskiviikkona kohtaavat Hokki ja IPK. Hokki on karsintasarjan kärjessä kolmesta pelistä keräämällään kuudella pisteellä. IPK:lla on kasassa kahdesta ottelusta neljä pistettä.
IPK:n laituri Ainars Podzins on jatkanut karsintasarjassa jo runkosarjan aikana ollutta vahvaa kevätvirettään. Kahden pelin jälkeen kasassa on tehot 2+2, jolla heltiää karsintasarjan parhaan pistemiehen titteli tässä vaiheessa.
Karsintasarjan ottelut keskiviikkona 22.3. klo 18.30 alkaen:
Hokki - IPK
JHT - JYP-Akatemia
Ottelut nähtävissä suorana FANSEATISTA.
Kuva: Toni Jaconelli