Mestiksen karsintasarja saatiin eilen käyntiin kahden ottelun voimin. Tänään ottelut jatkuvat myöskin kahdella ottelulla.
JYP-Akatemia saa tänään lepovuoron Mestiksen karsinnoissa. Sen sijaan muut joukkueet ovat tulessa kello 17.00 alkavissa jännitysnäytelmissä.
JHT aloittaa tänään oman urakkansa isännöimällä fanaattisen kotiyleisön edessä IPK:ta. Iisalmelaiset ottivat eilen vakuuttavan 6-2-voiton Imatran Ketterästä kotiluolassaan. IPK:lla oli ottelussa laajalti onnistujia, joka lupaa hyvää jatkoa ajatellen.
Myös Imatralla päästään todistamaan Mestis-joukkueen kohtaamista ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Ketterä pelaa karsintojen ensimmäisen kotiottelunsa Hokkia vastaan. Joukkue on varmasti yrittänyt karistaa eilisen tappion IPK:lle nopeasti mielestään. Myös Hokki lähtee otteluun tappio allaan, kun JYP-Akatemia kävi eilen ryöstöretkellä Kajaanissa. Loppulukemat olivat jyväskyläläisille 1-3. Hokki ei ole tehnyt tappiosta huolimatta kokoonpanoonsa juurikaan muutoksia. Ainoastaan eilen huilannut Pasi Kouvalainen on otettu mukaan nelosketjun laitaan.
Karsintasarjan ottelut 17.3. klo 17.00 alkaen:
Ketterä – Hokki
JHT – IPK
Ottelun nähtävissä suorana FANSEATISTA.
Kuva: Toni Jaconelli