JHT:lle voitto ensimmäisessä karsintasarjapelissä

18.3.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Karsintasarja jatkui tänään kahden ottelun voimin. JHT otti jatkoaikavoiton kotonaan IPK:sta.

Kalajoella alkoi tänään paikallisen JHT:n karsintasarjaurakka. Suomi-sarjan runkosarjassa toiseksi tullut JHT otti heti ensimmäisessä karsintapelissään makoisan voiton. Tasaisesti edennyt peli päättyi lopulta jatkoajalla ajassa 63.46, kun isäntien Henri Mustonen hurmioitti kotihallin voittomaalillaan. Loppulukemat 3-2 jatkoajan jälkeen JHT:lle.

Toisessa karsintasarjaottelussa Ketterä pääsi ensimmäistä kertaa pelaamaan kotiyleisönsä eteen. Ketterä ei kuitenkaan päässyt maaleilla juhlimaan, vaan Hokki haki pisteet lukemin 0-2. Yhtenä erikoisuutena ottelussa nähtiin peräti kolmetoista kampituksesta aiheutunutta kahden minuutin jäähyä. 

Lopputulokset:

Hokki - Ketterä 0-2

JHT - IPK 3-2 JA