Suomi-sarjan välierissä toiset osaottelut

7.3.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Suomi-sarjan välierät jatkuvat tiistaina. Imatran Ketterä jatkoi lauantaina välierien ensimmäisissä kohtaamisissa vakuuttavaa menoaan.

Imatran Ketterä on antanut todellisen myrskyvaroituksen itsestään, kun ruvetaan ratkomaan paikkoja Mestikseen ensi kaudeksi. Joukkue otti lauantaina vakuuttavan 6-1-voiton FPS:sta välierien ensimmäisessä osaottelussa. Imatralaisten perättäisten voittojen putki on nyt kestänyt käsittämättömät 29 peliä. Jo runkosarjassa ankarasti tehoillut Jesse Juntheikki takoi taululle kunnioitettavat tehot 3+2. Forssalaisilla on tiukka työ pitää Juntheikki ja kumppanit kurissa tänään kotihallissaan kello 18.30 alkavassa ottelussa.

Toisessa parissa JHT nappasi lauantaina 4-3-voiton Nokian Pyrystä jatkoajan jälkeen. JHT:n konkariosastoon kuuluva Juho Joki-Erkkilä toimi ottelun ratkaisijana. Pyry oli ottelussa loppuhetkiin asti voitossa kiinni, mutta kotijoukkueen Henri Allen onnistui tuomaan JHT:n tasoihin 59.37. Pyrylle jäi ottelusta varmasti paljon hampaankoloon. Revanssimittelö pelataan tänään kello 18.30 alkaen Nokian jäähallissa. 

Finaaleihin pääsee kolmella voitolla. Finaalijoukkueet pelaavat kaksinkertaisen sarjan Mestiksen kolmen viimeiseksi jääneen joukkueen kanssa. Karsintasarjan kaksi parasta joukkuetta pääsevät ensi kaudeksi Mestikseen. Suomi-sarjan mestaruus ratkaistaan Suomi-sarjan joukkueiden välisessä jälkimmäisessä karsintasarjaottelussa.