27-vuotias hyökkääjä Niclas Lucenius siirtyi viime viikolla LeKiin. Lucenius siirtyi Lempäälään Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta.
Pelaajasiirto herätti huomiota kahdesta syystä - yhtäältä Lucenius on kova tekijä Mestikseen ja toisaalta siirto tapahtui 48 tuntia siirtorajan jälkeen. Tässä on Mestiksen virallisia perusteluja, miksi siirto toteutui, vaikka siirtoraja oli mennyt jo umpeen.
- Pelaaja ilmoitti vanhalle seuralleen Saksassa, että lähtee, koska seura ei ollut hoitanut velvoiteitaan pelaajaa kohtaan.
- Pelaaja lähti määräajan puitteissa takaisin Suomeen ja LeKi pyysi papereita saksalaiselta seuralta hyvissä ajoin ennen määräaikaa.
- Saksalainen seura ei antanut papereita, vaan väitti, että kaikki velvoitteet on hoidettu ja pelaajan oikeuksia ei luovuteta.
- Asia meni IIHFn käsittelyyn, joka antoi 48 h lisäaikaa saksalaiselle seuralle osoittaa, että he ovat hoitaneet velvoitteet.
- Velvoitteita ei ollut hoidettu, joten siirto hyväksyttiin ja pelaaja siirtyi Lekiin.
- Kyseessä on harvinainen tilanne, sillä tälläistä tapausta ei ole sattunut ainakaan 15 vuoteen.
- Tässä ajateltiin pelaajan etua ja katsottiin, ettei voida estää pelaajaa harjoittamasta ammattiaan entisen seuran toiminnan johdosta.