RoKin päävalmentaja Petteri Hirvonen erosi tehtävistään

13.2.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

RoKin päävalmentajana kolme ja puoli vuotta toimineen Petteri Hirvosen ja RoKin tiet erkanevat. Sopimus on maanantaina purettu yhteisymmärryksessä Hirvosen aloitteesta.

Joukkueen valmennusvastuun ottaa toistaiseksi Benjamin Laurinkari apunaan maalivahti- ja fysiikkavalmentaja Juha Soronen. RoKi kiittää Hirvosta panoksestaan RoKin päävalmentajana kolmen ja puolen vuoden aikana ja toivottaa onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin.

Myös pelaajistossa on tapahtunut liikehdintää. HIFK:n sopimuspelaajista Miro-Pekka Saarelainen ei ole loppukaudella enää RoKin käytettävissä hänen siirryttyään HIFK:sta Kouvolan KooKoo:n riveihin. Puolustaja Eemeli Heikkinen ei ole myöskään RoKin käytettävissä loppukaudella hänen tartuttuaan mahdollisuuteen tavoitella pelipaikkaa Liigasta tulevaksi kaudeksi toisen joukkueen kautta. RoKi kiittää Miroa ja Eemeliä ja toivottaa menestystä kevään peleihin.

Taistelu playoffpaikasta jatkuu perjantaina Heinolassa Peliittoja vastaan sekä lauantaina Joensuussa Jokipoikien vieraana. Kirnussa RoKi nähdään seuraavan kerran lauantaina 25. helmikuuta kun perhepeli-teemalla varustetussa ottelussa vastassa on LeKi.

Lähde: RoKi