Taneli, kerro minulle tarina ihmisistä

30.1.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Tässä juttusarjassa työkseen runoja ja sanoja kirjoittava Linda Huhtinen vie jääkiekkoilijat päivän ajaksi runojen ja taiteen maailmaan, yrittäen löytää sen piilotetun yhtäläisyyden, joka yhdistää ammattiurheilijan ja ammattihaaveilijan.

Puisen juna-aseman seinä katselee kohti raiteita. Ei monimutkaisia rakenteita tai sotkuisia asematunneleita - vain kauan sitten tänne rakennetut raiteet, jotka tuovat ja vievät. Viivyn siinä aikani, katselen ja ihmettelen. Lähtemisen sijasta minä rakastan jäämistä ja silti juna-asemat ovat levollisinta, mitä minä tiedän.

Saan kolme tervehdystä kävellessäni Keuruun keskustan lävitse. Se on pienten kaupunkien todellisuutta, joka minun silmiini näyttäytyy taianomaisena ajan pysähtymisenä. On kuin kiire ja kasvamisen painostava olemassaolo ei olisi koskaan löytänyt tänne.

Ovet, jotka avattiin

Tervehtiessään Taneli Maasalo hymyilee kuin ystävälle, jonka vuosien jälkeen tapaa sattumalta. Hän on urheilija ja liikemies, jonka ei tarvitse aloittaa lauseitansa näennäisillä latteuksilla. Hän on välitön ja aito, ja kun hän puhuu KeuPasta, hänen silmänsä loistavat. Se on onnistunein myyntipuhe, jonka minä olen kuullut pitkiin aikoihin.

Keuruun jäähalli on kylmä. Pikkupoika jättää koulurepun ovensuuhun ja vaihtaa talvitossut luistimiin. Pian pelit ovat jo käynnissä.

”Täällä on ovet auki, lapset saavat kävellä sisään halliin ja tulla pelaamaan aina kun tahtovat.” Taneli kertoo.

Isossa kaupungissa ei saa mennä jäähalliin ilman lupaa.

”Täällä on paljon liikuntamahdollisuuksia talvellakin. Voi pelata kiekkoa, luistella tai hiihtää. Kaikkialla on lenkkimaastoja.”

Ehkä juuri siitä syystä Taneli Maasalostakin tuli urheilija. Hän vietti koko lapsuutensa ja nuoruutensa täällä. Pienissä kaupungeissa leikitään ja pelataan ulkona. Joskus viikonloppuisin ja iltaisin jäähallin ollessa tyhjä, soitti vahtimestari kotipuhelimeen ja päästi Tanelin ja tämän parhaan ystävän halliin pelaamaan. Pieni teko voi aloittaa suuren tarinan

Ikkunat, joista katsottiin

Taneli esittelee minulle jäähallin hattuhyllyä. Sinne on rakennettu anniskelualue ja VIP-tilat, jotka ovat pelien aikaan tupaten täynnä. Ja on siellä juhliakin pidetty: jopa muutamat lasten syntymäpäivät. Minä hymyilen tuolle ajatukselle.

”Ne on lapsille isoja juttuja. Yleensä siellä käy sitten joitain pelaajiakin. Ollaan käyty myös koululla ja järjestetty lapsille erilaisia päiviä”

Vaikka kahvio on nyt tyhjillään, voi sen rehellisen tunnelman tuntea tänäänkin. Seinillä on kuvia menneistä vuosista. Kattoon on nostettu Olli Palolan paita, seinälle hanskat.

”Kyllä se on positiivinen juttu. Ehdottomasti. Tokihan isoissa kaupungeissa on sitten se uutuuden viehätys. Mutta silti. Positiivinen juttu se on – tulla täältä, Keuruulta.”

Asiat, joista luovuttiin

Me keskustelemme uhrauksista, minä ja Taneli.

Kerron Tanelille siitä, kuinka minun tuli kirjoittaa päivittäin lähes kahdenkymmen vuoden ajan, jotta sain tehtyä harrastuksestani jonkinnäköisen ammatin. Viimeiset viisi vuotta olivat vaikeimmat – päivät piti tehdä päivätöitä ja vasta iltaisin sai alkaa tosissaan kirjoittamisen. Tutustuttuani Mestikseen, ymmärsin, ettei uhraukseni ollut kovinkaan suuri.

Mestiksen pelaajat pelaavat totista kiekkoa. He harjoittelevat ja kiertävät samassa tahdissa ympäri Suomen, kuin ylemmässä sarjassakin. Pelit, harjoittelu ja kaikki sen ympärillä tapahtuva henkinen ja fyysinen valmistautuminen on kokonaisvaltaista työtä. Silti lähes kaikki Mestis-pelaajat käyvät päivätöissä.

”Moni menee aikaisin aamulla hommiin ja sieltä sitten suoraan treenit ja pelit. Sitten ne ajavat kymmenen aikaan illalla kotiin päivän päätteeksi. Arvostan kovasti sellaista”, sanoo Taneli - urheilutradenomi, myynti- ja markkinointipäällikkö, KeuPan kapteeni ja pelaaja, joka kulkee kahden kaupungin väliä päivittäin.

Minä kysyn, miten hän itse tekee sen. Miten hän jakaa elämänsä kahdelle työlle, päästämättä irti toisesta.

”Se on varmaan kurinalaisuutta. Olen kova harjoittelemaan. Siksi aina ajattelenkin: tämä on vaan tehtävä. Ei voi vaan luvata jotakin vaan se pitää myös tehdä.”

Taneli teki päätöksensä nuorena. Paljosta piti luopua. Teini-ikäisenäkin keskityttiin vain tämän päivän ammattiin. Nuoruudenkesien helteet eivät koskeneet heitä. Silloin kun harjoiteltiin, silloin harjoiteltiin. Silloin ei mennä rannalle kavereiden kanssa. 

Tarinat, jotka luotiin

Muutamia vuosia sitten Keuruun illat olivat pitkiä. Tanelin työpäivät jatkuivat viiteentoista tuntiin. Päällimmäisenä oli kysymys: onko siinä mitään järkeä? KeuPan jatko vaatisi suuria ponnistuksia. Hallin uusiminen, joukkueen rakentaminen, asioiden hinnoittelu. Kaikki pitäisi aloittaa ja opetella aivan alusta.

Kauden 2013 alussa KeuPa meinasi luopua Suomi-sarjan paikastaan huonon taloudellisen tilanteen vuosi. Pelaajia oli liian vähän, valmentajaa ei ollenkaan. Kun joukkueen lopettamisesta tehtiin virallinen päätös, alkoivat pelaajat kuitenkin pohtia tilanteen todellista laitaa. He eivät halunneet luopua siitä, mikä heille oli jo vuosien ajan ollut tärkeää. Ehkä ne ovat juuret, ehkä se on jääkiekko itsessään. He aloittivat nopean kampanjan KeuPan pelastamiseksi.

”Siinä soitettiin kutakuinkin jokaiselle ihmiselle, ketä me oltiin koskaan tavattu. Raha saatiin kasaan ja viimeminuuteilla joukkue saatiin pelastettua.”

Suomi-sarja alkoi Keuruulla. Sankaritarina sai nopeasti uudet säkeensä: meno oli synkkää - koko alkukausi oli pelkkää tappiota.

Mutta tarina ei ole tarina ilman käännettä.

Yhtäkkiä voittoja alkaa tulla. Monta voittoa putkeen. Keväällä 2014 Keuruun KeuPa HT kaataa finaalissa Forssan Palloseuran.

KeuPa on mestari. KeuPa nousee Mestikseen.

Taneli Maasalo kertoo tarinan kiitollisena. Olen hämmentävän innostunut ja pyyteettömästi iloinen kuulemastani.

”Sitten piti aloittaa kaikki alusta. Se oli paras oppikoulu, jonka olen koskaan käynyt” 

Ihmiset, joiksi tulimme

Taneli on opiskellut itselleen urheilutradenomin tutkinnon. Aina on oltava myös toinen suunnitelma. Nyt toisesta suunnitelmasta on tullut työ edellisen vierelle. Jääkiekkomaailmassa se ei ole vielä kovin yleistä, vaikka jatkokoulutuksia kiekkoilijoille tarjotaan koko ajan. Urheilijoita halutaan sivistää ja kouluttaa.

”Mitä tulee niihin jääkiekkoilijoihin liittyviin stereotypioihin, niin kyllä sen todellisuuden huomaa siinä, että toisinaan joku sanoo minulle juteltuaan, että säähän olet sittenkin ihan fiksu ihminen.”

Olen hetken hiljaa, sillä minua surettaa.

Tavalla tai toisella myös jokainen nainen tietää miltä tuo lause tuntuu.

Hetket, joista aloitimme

Pikkupoika nappaa laitaan kolahtavan kiekon ja syöttää sen kaverilleen. Koulureput kirjoineen odottavat edelleen ovensuussa. Kohta pitää jo lähteä. He vilkuilevat pelinsä keskeltä Tanelia. Pienessä kaupungissa kiekkoilijat ovat lapsille suuria tähtiä. Hallin pihalla Taneli jää juttelemaan tolpalle pysähtyneen taksikuskin kanssa tulevan viikon peleistä. He puhuvat paikallisista lempinimiä käyttäen.

Taneli näyttää jäähallin takana olevaa luistinrataa. Siellä hänkin jo lapsena pelasi. Hymyillen hän palaa muistoon, jossa vahtimestari päästi hänet parhaan ystävänsä kanssa salaa halliin pelaamaan. Siitä alkoi tapahtumasarja, jonka kahdesta pikkupojista kasvoi Keuruun ylpeydet. Toinen aloitti tarinan, joka kirjoittaa kokonaisen kaupungin historiaa, toisesta tuli Keuruun Kovalchuk.

Ja sitten minua hymyilyttää. Muistan Tanelin kertoneen keuruulaisista lapsista, joiden syntymäpäivillä kiekkoilijat vierailevat.

Pieni teko aloittaa suuren tarinan. 

-- --

LUE MYÖS:

Kalle Valtola ja ihmisen kuva.

Luetko runoja, Sami Laakso?