![]() | VS | ![]() |
03.09.2009 18:30, Kupittaa
Otteluennakko | Otteluraportti | Joukkueiden kokoonpanot
Purevatko omat koirat?
Enää viikko, ja sitten se alkaa. Mestiksen runkosarja nimittäin. Virallinen täysi kierros pelataan perjantaina 11.9.2009, mutta Vaasassa otetaan varaslähtö jo päivää aikaisemmin, jolloin hallitseva Mestis- mestari Sport saa vastaansa TuTon. TuTon harjoitusottelut puolestaan jatkuvat torstaina 3.9.2009, jolloin Kupittaalle kotijoukkueen vastustajaksi saapuu Kiekko- Vantaa, lohipaidoiksikin kutsuttu Mestis- jyrä pääkaupunkiseudulta.

Ennen torstain koitosta kotijoukkueella on takanaan ”vasta” kolme harjoitusottelua. Paikalliskamppailussa Turun Palloseuraa vastaan TuTon päävalmentaja Petri ”Nisse” Niukkasen suojatit olivat muutaman potkun liigaveljiään jäljessä ja ottelu päättyi TPS:n 5-2 voittoon. Lisäksi TuTo on pelannut kahtena peräkkäisenä perjantaina harjoitusottelut Lempäälän Kisaa vastaan. Ensimmäinen vääntö Kupittaalla päättyi kotijoukkueen varsin lupsakkaan voittoon mutta Lempäälässä 28.8.2009 vieraat saivat tehdä oikein hartiavoimin hommia jotta voitto saatiin rahdattua Aurajoen rannoille. Ottelu päättyi luvuin 4-5 ja kun viimeinen erä meni TuTolle luvuin 1-4, voidaan sanoa joukkueen panneen parastaan. Torstain vastustaja Kiekko- Vantaa puolestaan on tahkonnut ennen torstaita viisi harjoitusmatsia vaihtelevalla menestyksellä.

Vielä viime kaudella Kotkan Titaaneissa kiekkoillut Lasse Lintula(kuvan punanuttuinen pelaaja) on alkukaudesta ollut turkulaisten luottomiehiä
Keskustelupalstoilla fanaattisimmat TuTo- fanit ovat pyyhkineet tuskan hikeä otsaltaan, sillä kotijoukkueella on pelaajasopimuksia vasta neljäntoista pelaajan kanssa, vaikka kauden alkuun on tosiaan aikaa vain noin viikko. Tähänastisten harkkapelien perusteella vähiten kesäterässä tuntuu olleen joukkueen kakkoskenttä Jussi Tapio- Lasse Lintula- Iiro Memonen. Muista hyökkäyspään gladiaattoreista näkyvimmin ovat esille tulleet Tomi Heikkilä, Mikko Vihtola sekä Arttu Niskakangas. Merkille pantavaa on ollut myös se, että joukkueen ykkösketjun hyökkäyspään kynämiehet Tuukka Pulliainen sekä Aki Keinänen ovat olleet kovin näkymättömiä. Ovatko kenties pitäneet kynttilää vakan alla? Paljon puheen porinaa on aiheuttanut myös maalivahtitilanne, sillä joukkueella on sopimus vasta yhden pelaajan kanssa. Tommi Virtasen ja TuTon välinen sopimus julkistettiin lauantaina 29.8.2009.

Juottaako vielä viime kaudella TuTon maalia vartioinut Juho Santanen kotijoukkueelle karvaan kalkin?
Mutta purevatko omat koirat? Vantaalaisten pääkäskyttäjän Harri Aholan tiimissä pelaa neljä vielä viime kaudella turkulaisjoukkueissa pelannutta pelaajaa. Kiekko- Vantaan maalivahtiosaston kiinnitettiin kesällä kuuma nimi, kun viime kaudella lähes kaikki TuTon pelit torjunut Juho Santanen siirtyi Valtti- Areenan maisemiin. Lisäksi Uudellemaalle suuntasivat Turun Palloseuran organisaatiosta Tommi Laine, Antti Urpo sekä Niko Kluuskeri. Kahden viimeksi mainitun sopimus on tosin try out- tyyppinen. Mielenkiintoista joka tapauksessa torstain ottelua silmällä pitäen on se, juottavatko entiset turkulaiset TuTolle karvaan kalkin. Se nähdään torstaina 3.9.2009 Kupittaan monitoimihallissa kello 18.30 alkaen. Se tietää ken näkee.
Juha Heikkilä
juhamattiheikkila@luukku.com