keskiviikko, 08 toukokuu 2019 10:04

IPK:lle kolme pelaajasopimusta - myös valmennustiimi kasassa

Iisalmen Peli-Karhut on solminut kolme pelaajasopimusta kaudelle 2019-2020.

Viime kauden joukkueesta maalivahti Tuomas Tolonen sekä hyökkääjä Niki Koskinen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen IPK:n kanssa. Uutena miehenä IPK:n kanssa sopimuksen on allekirjoittanut Arttu Leskinen Kajaanin Hokista. 

Tuttu mies Tolonen tilkitsee ensi kaudellakin IPK:n maalinsuuta

IPK:n aikanaan Suomi-Sarjasta Mestikseen torjunut Tuomas Tolonen nähdään myös kaudella IPK-paidassa. Tammikuussa Puolasta Iisalmeen palannut ”Tolssi” jatkaa hyvillä mielin Iisalmessa:

- Erittäin hyvillä mielin jatkan Iisalmessa. Viime kausi oli haastava, kun olin pitkän pätkän pelaamatta kesken kauden, mutta onneksi Iisalmesta löytyi paikka loppukaudeksi. Hyvä flow saatiin aikaseksi eivätkä playoffit jääneet kuin pisteen päähän, kertoi Tolonen.

Viime kaudella 14 ottelua IPK:ssa 90,5 torjuntaprosentilla operoinut Kajaanin Hokin kasvatti lähtee kovin tavoittein tulevaan kauteen:

- Tavoitteeni on olla Mestiksen kärkimaalivahteja ja joukkueena tavoitteena on ainoastaan menestyminen sekä mestaruus, jatkoi Tolonen. 

Kovana kalamiehenä tutun Tolosen kesään kuuluu harjoittelun lisäksi myös vaappujen tekeminen, sekä totta kai kalastus:

- Kesä menee harjoitellessa ja vaappuja tehdessä. Kesän tavoitteena on uusia hauki ennätys, joka on tällä hetkellä 125cm ja 11,5kg, päätti Tolonen.

Niki Koskiselle jatkosopimus

Myös kesken kauden IPK-paitaan liittynyt hyökkääjä Niki Koskinen on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen. 21-vuotias KooKoo:n kasvatti pelasi myös 14 ottelua Iisalmessa tehoin 2+3. 

- Koskinen on luotettava kahden suunnan keskushyökkääjä, jolla on erittäin hyvä laukaus, joten hänellä on potentiaalia myös tuloksen tekoon, kertoi IPK:n GM Jarmo Ylisipola.

Myös mies itse tulee saapuu hyvillä mielin Iisalmeen:

- Viime kaudesta jäi erittäin hyvät fiilikset! Joukkue oli yhtenäinen ja homma toimi seuran sisällä hyvin, joten päätös oli helppo jäädä iisalmeen kommentoi Koskinen.

Arttu Leskinen Kajaanista Iisalmeen

Uutena kasvona ensi kauden IPK:ssa nähdään 22-vuotias Kiiminkiläislähtöinen Arttu Leskinen. Kärppien juniorimyllyn läpi käynyt hyökkääjä viimeisteli viime kaudella 43 (19+24) tehopistettä Suomi-Sarjassa.

- Arttu on erittäin taitava hyökkääjä, joka otti viime kaudella tuloksellisesti ison harppauksen Suomi-Sarjassa. Tiedämme, että hänellä on mahdollisuus tehdä tulosta myös Mestiksessä. IPK on hänelle seuraava haaste uralla, johon nuori mies oli itse erittäin valmis tarttumaan, kommentoi GM Ylisipola.

Tapaninaho ja Laatikainen jatkavat valmennustiimissä

Viime viikolla julkistetun päävalmentaja Niko Härkösen valmennustiimin täydentävät tutut miehet Sauli Tapaninaho sekä Arttu Laatikainen. Molempien valmentajien sopimukset ovat yksivuotisia. 

- ”Sale” tuo meille jatkumoa loistavaan viime kauden loppuun valmennuspuolella. Lisäksi mies on meille arvokas lisä fysiikkavalmennuksessa, kertoi Ylisipola. 

- Arttu puolestaan jatkaa työskentelyä meidän maalivahtien kanssa. Maalivahtipelillä on nykyjääkiekossa erittäin suuri rooli ja maalivahdit ovat monessa mielessä ”yksilöurheilijoita”, joten koemme panostuksen tähän pestiin erittäin tärkeäksi, päätti Ylisipola. 

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next