Kiekko-Vantaan Miro-Pekka Saarelainen Mestiksen kuukauden pelaaja

Kiekko-Vantaan hyökkääjä Miro-Pekka Saarelainen on valittu Mestiksen kuukauden pelaajaksi.

Kiekko-Vantaan hyökkääjä Miro-Pekka Saarelainen on valittu Mestiksen kuukauden pelaajaksi. 24-vuotias hyökkääjä löytyy tällä hetkellä Mestiksen pistepörssin kärkipaikalta. 12 pelin jälkeen Saarelainen on viimeistellyt huimat 12 maalia ja antanut 10 maaliin johtanutta syöttöä.

- Ihan hyvin meni koko kuukausi oman ketjun osalta. Tietenkin pelit ovat ailahdelleet, mutta muuten on mennyt ihan hyvin, Saarelainen kertoo.

Lokakuun keskellä Saarelainen oli viiden pelin maaliputkessa, jonka aikana mies takoi peräti seitsemän maalia. Onnistumiset ovat ruokkineet hyökkääjän itseluottamusta ja Saarelaisen lavasta ollaankin nähty jo kaksi hattutemppua tällä kaudella.

- Totta kai onnistumiset ruokkii hyökkääjää. Varsinkin, kun itse tykkään tehdä pisteitä, ja varsinkin maaleja, niin se auttaa kyllä todella paljon pelaamiseen, että saa onnistumisia, Saarelainen sanoo.

- Paljon helpompi lähteä peleihin, kun on onnistumisia alla niin ei sen puolesta tarvitse ainakaan jännittää tai miettiä, että ei olisi tullut tehoja.

Maaliahne hyökkääjä ei kuitenkaan ole täysin tyytyväinen, sillä hyökkääjän omien sanojen mukaan aina löytyy parannettavaa.

- Tavoitteena on jatkaa samaan malliin ja tietenkin aina voi parantaa. Ykköstavoitteena on saada joukkueenkin peli kulkemaan niin kuin me haluamme, että se kulkee, Saarelainen linjaa.

Kuva: Toni Jaconelli

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next