Lauantain Mestis-kierroksella mässäiltiin maaleilla - Jokipojille täysi pistepotti viikonlopulta

Mestiksen avausviikonloppu jatkui lauantaina, kun edessä oli jälleen täysi kierros. Kuudessa ottelussa nähtiin lauantaina lähes 50 maalia.

Peliitat - KOOVEE 1-6 (1-5, 0-0, 0-1)

Heinolassa Peliitat isännöi Mestikseen täksi kaudeksi noussutta KOOVEEta. Roope Mäkitalo vei Peliitat 1-0-johtoon seitsemän minuutin pelin jälkeen, mutta Peliittojen Eemeli Jeskasen iso rangaistus koitui lopulta isäntien kohtaloksi, kun KOOVEE pääsi pyörittämään peräti seitsemän minuuttia ylivoimaa ja tämän aikana tamperelaiset nakuttivatkin huimat viisi ylivoimamaalia. Maalimerkinnän tilastoihinsa saivat Erik Ahopelto, Ville Saloranta, Alex Hukki, Kristian Tikka sekä Elias Laitamäki. Toinen erä oli lopulta maaliton ja päätöserässä KOOVEEn Kim Strömberg laukoi päätöslukemat 1-6:een.

 

SaPKo - Ketterä 5-1 (0-0, 1-1, 4-0)

SaPKo pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa lauantaina, kun se kohtasi Imatralta vieraaksi saapuneen Ketterän. Maalittoman avauserän jälkeen ottelun ensimmäinen maali syntyi toisen erän alussa, kun Ketterän Joona Jääskeläinen vei vierailijat johtoon. Ennen toista erätaukoa SaPKon Jaakko Lantta iski kuitenkin lukemat 1-1:een. Päätöserässä SaPKo mätti peräti neljä maalia, kun Ville Tiitinen, Mikko Lahtela, Jaakko Lantta sekä Henri Keskilehto heiluttivat maaliverkkoa.

 

KeuPa HT - TUTO 5-3 (0-2, 1-1, 4-0)

Keuruun lauantai-illassa kohtasivat KeuPa HT sekä TUTO. Avauserässä TUTO siirtyi 2-0-vierasjohtoon Aaro Löyttymäen ja Jere Rouhiaisen maaleilla. Toisessa erässä TUTO siirtyi jo 3-0-vierasjohtoon, mutta tämän jälkeen isännät ottivat ohjakset. Ennen toista erätaukoa KeuPan Roope Repo toi joukkueensa kahden maalin päähän. Päätöserässä KeuPa löi uuden vaihteen silmään ja tehtaili peräti neljä täysosumaa. Jesse Pelamo onnistui kahdesti ja Matias Mustonen sekä Waltteri Lehtonen kertaalleen mieheen.

 

IPK - Jokipojat 1-4 (1-2, 0-1, 0-1)

IPK ja Jokipojat ottivat mittaa toisistaan Iisalmessa lauantaina. Ensimmäinen erä tarjosi kolme maalia, kun IPK:n Mikko Juusola vei iisalmelaiset 1-0-johtoon, mutta lopulta erätauolle mentiin vierasjoukkueen johdossa, kun Mika Koivisto sekä Miro Väänänen saivat maalimerkinnät tileilleen. Toisessa erässä Taavi Tiala vei Jokipojat 3-1-vierasjohtoon ja loppulukemat viimeisteli Mika Koivisto illan toisella osumallaan kaksi sekuntia ennen päätössummeria.

 

LeKi - Kiekko-Vantaa 5-4 (2-0, 2-1, 1-3)

Lempäälässä LeKi nappasi täyden pistepotin lauantaina, kun se kaatoi Kiekko-Vantaan. Ensimmäisessä erässä isänniltä onnistuivat Kristian Tanus sekä Niko Lahtinen. Toisessa erässä Otto Mäkinen vei LeKin 3-0-johtoon, Miro-Pekka Saarelainen kavensi lukemat 3-1:een ja lopulta erätauolle lähdettiin 4-1-lukemista Anton Ollikaisen onnistuttua maalinteossa ennen taukoa. Kolmannessa erässä Saarelainen viimeisteli lopulta hattutempun ja Erik Embrich onnistui kertaalleen, mutta tämä ei riittänyt sarjapisteisiin, sillä Lekin Ollikainen niittasi loppulukemat 5-4:ään ottelun viimeisellä minuutilla.

 

Hermes - RoKi 5-4 JA (1-2, 2-1, 1-1, 1-0)

Hermes ja RoKi viihdyttivät yleisöä lauantaina peräti yhdeksällä maalilla. Ensimmäisessä erässä RoKilta onnistuivat Kasper Elo sekä Julius Hermonen ja kotijoukkueelta Joonas Niemelä. Toisessa erässä Hermeksen Juho Korhonen toi kotijoukkueen tasoihin ja lopulta Niemelä vei Hermeksen 3-2-johtoon illan toisella osumallaan, mutta tauolle lähdettiin 3-3-tasatilanteesta Gabin Villen onnistuttua. Kolmannessa erässä Niemelä viimeisteli hattutempun vieden Hermeksen 4-3-johtoon, mutta RoKin Olli Rönkkö toi joukkueensa vielä tasoihin. Lopulta ratkaisua haettiin jatkoajalla, jossa Hermeksen Samu Markkula ratkaisi lisäpisteen kokkolalaisille.

Mestis jatkuu keskiviikkona viidellä ottelulla.

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next