Game 6 maanantaina Turussa!

Mestiksen kuudes finaaliottelu pelataan maanantai-iltana Turussa. Kotijoukkue TUTOlla on pakkovoiton paikka, sillä KeuPa HT johtaa finaalisarjaa voitoin 3-2 ja mestaruus on katkolla sille.

KeuPa on porskuttanut tasaisen vahvasti koko kauden, sillä joukkue oli sarjakärjessä periaatteessa koko runkosarjan ajan ja lähti pudotuspeleihin sarjaykkösenä. Puolivälieriessä kaatui LeKi voitoin 4-0 ja välierissä puolestaan jyrän alle jäi Jokopojat voitoin 4-0. 

TUTOlla on puolestaan ollut varsin nousujohteinen kausi, sillä joukkueella oli runkosarjassa ajoittain vaikeuksia, mutta lopulta sarjasijoitus oli viides. Puolivälierissä kaatui Kiekko-Vantaa voitoin 4-1 ja mahtavassa välieräsarjassa kaatui hallitseva mestari SaPKo kovan taistelun jälkeen voitoin 4-3. 

Viime lauantain viidennessä finaalissa KeuPa otti 3-1-kotivoiton. Ottelun hahmona toimi keuruulaisten kultakypärä ja pudotuspelien pistepörssin kärkeen noussut hyökkääjä Markus Jokinen, joka teki kaksi maalia. 

"Loistava tunnelma! Hyvin pystyttiin unohtamaan perjantain tappio ja elettiin hienosti hetkessä. Alkaa olla nyt viimeisiä pelejä tällä kaudella ja pitää vaan nauttia!" kommentoi ottelun hahmo Jokinen lauantain pelin jälkeen.

Myös maanantain kuudes finaali tulee suorana lähetyksenä TV2:lta. Jos KeuPa ottaa vierasvoiton, niin joukkue pääsee juhlimaan Mestiksen mestaruutta. Jos puolestaan TUTO ottaa kotivoiton, niin voitot ovat silloin tasan 3-3 ja ratkaiseva seitsemäs finaali pelataan keskiviikkona 18.4. Keuruulla.

Suorat lähetykset: 
TV2 ja Yle Areena 
Fanseat 
Elisa Viihde Sport

Game 6 maanantaina 16.4. klo 18:15:
TUTO - KeuPa HT

Kuva: Shaun Duncan 

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next