RoKi katkaisi KeuPan lennon

Mestiksessä pelattiin keskiviikkona täysi kuuden ottelun kierros.

Viidestä ensimmäisestä pelistään täydet 15 pistettä napanneen KeuPa HT:n voittoputki tuli viimein tiensä päähän. Joukkue koki ensimmäisen tappionsa kotiluolassaan, kun kautensa keuruulaisten tapaan vahvasti aloittanut RoKi otti ryöstöretkellään pisteet mukaansa luvuin 1-4. Vieraiden Olli-Matti Järvelä osui kahdesti, joista toinen tyhjään maaliin ottelun lopussa.

SaPKo nappasi ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa tältä kaudelta. Joukkue sai tärkeitä hyökkäyspään onnistumisia, kun se iski kuusi maalia vierailija IPK:n verkkoon ja päästi omiin kolme. Ottelun yhtenä erikoisuutena sanottakoon, että kolme eri Hämäläistä onnistui maalinteossa - SaPKon Rasmus Hämäläinen sekä IPK:n Aatu Hämäläinen ja Aleksi Hämäläinen

Rumimmat lukemat nähtiin Turussa, jossa isäntäjoukkue TUTO iski tylyt 7-0-lukemat tauluun. Ottelussa vastaantulijana olleen Hermeksen synkkä alkukausi sai siis jatkoa. Aki Keinänen ja Tomi Wilenius viettivät kahden maalin iltaa kumpainenkin.

Lempäälään ennakoitiin tasaista kamppailua, kun kauden mainiosti aloittaneet LeKi ja Kiekko-Vantaa kohtasivat. Huipputasaista ottelua ei kuitenkaan nähty, vaan lohipaidat etenivät kahden erän jälkeen jo 0-4-johtoon. Päätöserässä molemmat onnistuivat vielä kertaalleen.

Ketterän turmaksi koitui keskiviikkona Jokipoikien kiri, jota johdatti tehot 2+2 nakuttanut Joonas Larinmaa. Ketterä johti toisessa erässä ottelua jo 1-3, mutta Roni Viirlas toi kahdella maalillaan Jokipojat tasoihin ja Larinmaa iski kahdesti siihen päälle. Näin kolme pistettä jäivät Joensuuhun.

Espoo Unitedin kapteeni Jiri Veistola iski kaksi maalia, kun espoolaiset ylsivät kotivoittoon Heinolan Peliitoista. Veistolan illan toinen osuma toi espoolaiset tasoihin vajaa 12 minuuttia ennen päätösvihellystä. Tuon jälkeen Joonas Toivanen iski voittomaalin ylivoimalla ajassa 57.22 Toni Hannukkalan kohtalokkaan jäähyn seurauksena. Näin kolme pistettä jäivät Espooseen. 

Keskiviikon 11.10. lopputulokset:

Espoo United - Peliitat 4-3

Jokipojat - Ketterä 5-3

KeuPa HT - RoKi 1-4

LeKi - Kiekko-Vantaa 1-5

SaPKo - IPK 6-3

TUTO Hockey - Hermes 7-0

Kuva: Tommy Jokelainen

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next