Jokipojille uusia pelaajia ja jatkosopimuksia

Joensuun Jokipojat julkaisi tiistaina seitsemän uutta pelaajasopimusta.

Menneellä kaudella Mestiksen hopeaa Kiekko-Vantaan riveissä voittanut Lassi Raitanen tuo kiekollista osaamista tulevaksi kaudeksi Jokipoikien riveihin. Runkosarjassa taituruuttaan väläytellyt Raitanen naulasi puolustajalle komeat tehot 6+12=18. Pudotuspeleissä kiekko löysi Raitasen lavasta maaliin kerran, jonka lisäksi hänelle merkattiin kolme syöttöpistettä. Puolustukseen Jokipojat saa vahvistusta myös KeuPassa viime kaudet pelanneesta Jani Ollitervosta.

Hyökkäyspäähän Jokipojat pestasi tuttuja nimiä. Joensuussa jo pitkään viihtyneet Ville Halonen, Lauri Hukkanen ja Teemu Lahtinen jatkavat myös tulevalla kaudella ärjypaitojen riveissä. Lisäksi Roope Hämäläinen jatkaa joukkueessa try out -sopimuksella. Seuran oma kasvatti Jimi Aavikko palaa Jokipoikiin SaiPassa vietetyn kauden jälkeen.

Jokipojilla alkaa joukkueen rakennus olemaan hyvällä mallilla, kun se julkaisi jo huhitkuun lopulla kasan uusia pelaajasopimuksia. Tuolloin kerrottiin Jonathan Iilahden, Timo Niemen, Joni Murasen, Eppu Rissasen, Wiljami Kupiaisen, Timo Hiltusen, Oula Uskin, Joonas Larinmaan, Oskari Lehtisen, Samu Pitkäsen, Teemu Holttisen, Eetu Rissasen ja Miro Väänäsen pelaajasopimuksista.

Jokipojat ilmoitti samalla tiedottavansa lisää iloisia uutisia viikon kuluttua.

Lähde: Jokipojat

Kuva: Toni Jaconelli

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next