SaPKolle voitto ensimmäisestä finaalista

Mestiksen finaalit käynnistyivät keskiviikkona Savonlinnassa. SaPKo onnistui nappaamaan ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen kotiyleisönsä edessä.

Savonlinnassa on varmasti odotettu finaalien alkamista kuin kuuta nousevaa. Odotus palkittiin ensimmäisessä pelissä, kun pässilauma onnistui nujertamaan Kiekko-Vantaan kotonaan lukemin 4-1.

Ottelun avausosumaa saatiin odotella lähes pelin puoliväliin asti. Kotijoukkueen Ville Paalanen löi avausmaalin, kun pelikello näytti lukemaa 29.23. 

Vieraiden isokokoinen sentteri Pekka Niemimaa toi Kiekko-Vantaan tasoihin kuusi minuuttia myöhemmin. Vanhaa seuraansa vastaan pelanneelle Niemimaalle maali oli pudotuspelien toinen. Vantaalaiset ehtivät riemuita tasoituksestaan kuitenkin vain reilun minuutin. Pieni ja pippurinen Niklas Salo huudatti kotiyleisöä viemällä SaPKon 2-1-johtoon. Toisessa erässä ei enempää maaleja nähty.

Kolmanteen erään lähdettiin SaPKon puolustaessa maalin johtoasemaa. Joukkue ei kuitenkaan vetäytynyt kuoreensa, vaan jatkoi siitä mihin toisessa erässä jäi. Upeaa kevättä pelaava Juuso Forsström löi ensin SaPKon kolmannen maalin, josta vain 12 sekuntia myöhemmin Casimir Jürgens vei savonlinnalaiset jo 4-1-johtoon. Siitä K-Vantaa ei enää noussut, vaan loput pelistä kului ilman lisäosumia. Näin ensimmäinen kiinnitys kotijoukkue SaPKolle.

Joukkueet pelaavat seuraavan kerran perjantaina Vantaan Trio Areenalla kello 18.30 alkavassa ottelussa.

Kuva: Toni Jaconelli

Uusimmat uutiset

  • 1
  • 2
  • 3
Prev Next