maanantai, 19 elokuu 2019 06:05

Kolminkertainen maailmanmestari Henri Jokiharju vieraili kasvattajaseuransa toimistolla

Henri Jokiharju toi MM-pokaalit ja mitalit näytille kasvattajaseuransa KOOVEEn toimistolle.

KOOVEEssa jääkiekko-oppinsa saanut NHL-pelaaja Henri Jokiharju kuuluu harvinaiseen kerhoon. Hän on ollut voittamassa U18, U20 ja aikuisten MM-kultaa. Näistä kaksi viimeisintä tulivat molemmat tämän vuoden aikana. Henri ei ole unohtanut juuriansa, vaan on kiitollinen kasvattajaseuralleen.

Paikalle oli kutsuttu Jokiharjun juniorivuosien valmentajat sekä KOOVEEn junioreita. Henri haluaa olla esimerkkinä KOOVEEn junioreille ja muistuttaa siitä, että ei todellakaan tarvitse olla liigaseuran juniori päästäkseen jääkiekossa pitkälle.

Lisää tunnelmia ja kuvia tapahtumasta KOOVEEn kotisivulla.

KUVA: KOOVEE