IPK kaatoi Peliitat - LeKille seitsemäs perättäinen voitto

Keskiviikko tarjosi Mestiksen seuraajille viisi ottelua. Sarjan piikkipaikkaa hallussaan pitävä LeKi nappasi jo seitsemännen perättäisen voittonsa.

Peliitat - IPK 1-4 (1-0, 0-1, 0-3)

Peliitat kohtasi IPK:n kotikaukalossaan keskiviikkona. Peliitat siirtyikin 1-0-johtoon ensimmäisessä erässä Mark Viitasen osumalla, mutta toisessa erässä IPK:n Janne Katosalmi tasoitti ottelun 1-1:een. Päätöserässä IPK paukutti kolme maalia, kun Samu PyykkönenEvgeny Fofanov sekä Aatu Hämäläinen osuivat tolppien väliin.

 

RoKi - Hermes 1-2 (0-0, 1-1, 0-1)

RoKin ja Hermeksen välisessä ottelussa avauserä oli maaliton, mutta toisessa erässä Fabien Bourgeois tälläsi rovaniemeläiset 1-0-johtoon. Ennen toista erätaukoa Hermes sai kuitenkin aikaiseksi tasoitusmaalin, joka syntyi Niki Blombergin lavasta. Päätöserässä Hermeksen Samuel Sikstus laukoi kolme pistettä Hermekselle ennen erän puoliväliä. 

LeKi - Ketterä 6-3 (1-1, 2-1, 3-1)

Ketterä sai hyvän alun Lempäälässä keskiviikkona, kun Mikko Haaparanta laukoi vierailijat johtoon. LeKi kuittasi tasoituksen hetkeä myöhemmin, kun Juho Rautanen osui hieman yli kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Toisessa erässä viime viikon Mestiksen pelaajaksi valittu Niclas Lucenius onnistui kahdesti vieden LeKin 3-1-johtoon. Ketterän Aku Kestilä toi kuitenkin vierasjoukkueen maalin päähän ennen erätaukoa. Päätöserässä Ketterän Ville Vainikainen toi joukkueensa tasoihin 3-3:een, mutta lopulta LeKi nappasi täyden pistepotin, kun Matias HaaranenKristian Tanus sekä Santeri Vuoti osuivat vielä ennen päätössummeria.

TUTO Hockey - KeuPa HT 3-2 (0-0, 2-0, 1-2)

Maalittoman avauserän jälkeen TUTO siirtyi 1-0-johtoon Matias Lehtosen osumalla toisen erän alkupuolella. Vielä 14 sekuntia ennen erätaukoa Joona Tala vei isännät jo 2-0-johtoon. Kolmannessa erässä KeuPa kavensi ja kampesi itsensä lopulta tasoihin Valtteri Pihlajamäen sekä Sakari Turtiaisen osumilla. Pitkään näytti siltä, että ottelu etenee jatkoajalle saakka, mutta lopulta TUTOn Atte Mäkinen pääsi laukomaan 3-2-voittomaalin 44 sekuntia ennen ottelun loppua Jere Karlssonin oivallisesta esityöstä.

KOOVEE - Kiekko-Vantaa 2-5 (1-1, 1-1, 0-3)

KOOVEE siirtyi Kiekko-Vantaata vastaan 1-0-johtoon viiden minuutin pelin jälkeen, kun Julius Valtonen onnistui ohittamaan Kiekko-Vantaan maalivahti Juho Ratilaisen. Kiekko-Vantaa tasoitti 1-1:een vielä ensimmäisessä erässä, kun Erik Embrich onnistui maalinteossa. Toisessa erässä Jussi Pelto-Arvo vei vantaalaiset johtoon, mutta KOOVEE tasoitti heti perään lukemat 2-2:een Jesse Hurmeen maalilla. Päätöserässä vierailijat osuivat kolmesti. Ensiksi Pekka Niemimaa viimeisteli ottelun voittomaalin, tämän jälkeen Miro-Pekka Saarelainen lisäsi johdon kahteen ja lopulta Joel Sund niittasi loppulukemat 2-5:een tyhjään rysään.

 

Mestis jatkuu perjantaina viidellä ottelulla.

Kuva: Lina Haapalainen