K-Vantaa ja LeKi selkä seinää vasten - nähdäänkö Savossa perjantain kaltainen maalikimara?

Kauaa eivät puolivälieräjoukkueet ehdi levätä, sillä pudotuspelikiekkoa on tarjolla jälleen lauantaina.

K-Vantaan ja TUTO Hockeyn välinen sarja on ollut juuri niin viihdyttävä kuin kahden perinteikkään Mestis-seuran välisen sarjan odotettiinkin olevan. Puhetta on riittänyt kaukalossa ja sen ulkopuolella, eikä sarjan voi ainakaan sanoa olleen tylsä.

Nyt sarja on ensimmäistä kertaa katkolla, sillä TUTO otti jo kolmannen kiinnityksensä jatkopaikkaan perjantaina tyylipuhtaalla 3-0-voitolla Ylen TV-pelissä. Paljon on voitosta kiittäminen maalivahti Julius Pohjanoksaa, joka pelasi erinomaisen pelin jälleen TUTOn tolppien välissä. Pohjanoksalle merkattiin nollapeli 32 torjunnalla. Huonosti ei pelannut myöskään Jani Kautto toisessa päässä. Kokenut kassari torjui 36 kertaa.

LeKi ja KeuPa tahkosivat perjantaina Lempäälässä peräti 97 minuuttia ennen kuin joukkueiden välille saatiin tarvittava ero. Erityispitkän ottelun vei lopulta nimiinsä LeKi, vaikka KeuPa ottelussa olikin hallitsevampi osapuoli. LeKiä ei voi ainakaan syyttää taistelutahdon puutteesta, sillä joukkue oli jo 24 sekunnin päässä kesälomien aloittamisesta, kunnes Tomi Peltonen toi kotijoukkueen tasoihin. Nähtäväksi jää kuinka pitkälle perjantain makoisa voitto kantaa lauantaina, ja kumpi joukkueista on palautunut paremmin ekstrakuluttavasta ottelusta.

IPK:n ja SaPKon välillä nähtiin perjantaina suorastaan maaginen ottelu, josta ei viihdettä puuttunut. Värikkäiden vaiheiden jälkeen IPK kampesi lopulta ilotulituksesta 7-6-voiton. Maalivahteja ilta ei mairitellut, sillä molemmat joukkueet joutuivat vaihtamaan veräjänvartijaa kesken ottelun. Maalivahtivalinnat herättävätkin mielenkiintoa lauantain Savonlinnassa pelattavassa ottelussa. 

Ottelut lauantaina 17.3. klo 17.00 alkaen:

KeuPa HT - LeKi (voitot 3-1)

K-Vantaa - TUTO Hockey (voitot 1-3)

SaPKo - IPK (voitot 2-2)

Suorat lähetykset:

Elisa Viihde Sport

Fanseat

Kuva: Toni Jaconelli