Täysi kierros keskiviikkona - IPK ja Jokipojat tiukassa paikassa

Runkosarjan loppuun on tasan viikko aikaa. Asetelmat ovat tällä hetkellä jännittävät erityisesti pudotuspeliviivan tuntumassa.

IPK ja Jokipojat kohtaavat keskiviikkona Iisalmessa. Kumpikaan joukkue ei voi vielä huokaista helpotuksesta pudotuspelipaikan suhteen. IPK sinnittelee juuri ja juuri viivan yläpuolella pisteen yhdeksäntenä olevaa Espoo Unitedia edellä. Jokipoikien ja Unitedin ero on viisi pistettä, mutta ärjypaidoilla on yksi ottelu enemmän pelattuna. IPK:n ja Jokipoikien keskinäisistä otteluista voitot ovat ensin mainitulle 2-1.

IPK:n ongelmana on ollut otteiden ailahtelevaisuus. Komeaa ja hyvin puolustettua voittoa on helposti seurannut suurinumeroinen tappio. Jokipojilla on ollut tosin hieman samaa vikaa. Viime viikonloppuna joensuulaiset ottivat upean 1-6-vierasvoiton TUTOsta, mutta hävisivät seuraavana päivänä tärkeässä ottelussa Espoo Unitedille 5-1.

Karhupaitojen piristysruiske on ollut nuori Tatu Kokkola. Tammikuun parhaaksi tulokkaaksikin valittu sentteri pitää päässään parhaan pistemiehen kultaista kypärää. Jokipoikien puolella kultapotan itselleen on ryövännyt Joonas Larinmaa, joka on tehopisteillään 10+35=45 koko sarjan pistepörssin 8. sijalla.

Keuruulla kohtaavat sarjan piikkipaikkaa pitävä KeuPa HT ja sarjan 5. sijaa miehittävä TUTO Hockey. Vieraat saavat kaivatun miehen takaisin riveihinsä, kun Aki Keinäsen kahden ottelun pelikielto on lusittu ja kokenut kehäkettu on valmis hyppäämään askiin.

TUTO taistelee tiukasti kotiedusta pudotuspeleihin K-Vantaan kanssa. Sarjakärjen vieraana ei ole helpoin paikka pelata, mutta myöskään vantaalaisilla ei ole helppo rasti edessä. Lohipaidat saavat vieraakseen 12 ottelun voittoputkessa olevan Ketterän.

Ottelut keskiviikkona 28.2. klo 18.30 alkaen:

Hermes - RoKi

IPK - Jokipojat

KeuPa HT - TUTO Hockey

K-Vantaa - Ketterä

Peliitat - Espoo United

SaPKo - LeKi

Suorat lähetykset:

Elisa Viihde Sport

Fanseat

Kuva: Sami Kemppainen