Kaikkien aikojen nuorin liigapelaaja Ketterän avuksi

Jukureiden 16-vuotias puolustaja Mikko Kokkonen liittyy Ketterään lainasopimuksella.

Imatran Ketterä lainaa Mikkelin Jukureista puolustaja Mikko Kokkosen lokakuun loppuun asti kestävällä sopimuksella. 16-vuotias Kokkonen kuuluu Suomen lupaavimpiin puolustajiin ikäluokassaan. Nuorukainen on kaikkien aikojen nuorin Liigassa pelannut pelaaja, kun hän debytoi edustustasolla Mikkelin Jukureiden paidassa viime kaudella 15 vuoden ja 9 kuukauden ikäisenä. Myös Mestis tuli tutuksi Kokkoselle viime kaudella, kun hän pelasi kolme ottelua lainalla IPK:ssa.

Tällä kaudella nuorukainen on pelannut pääosin Jukureiden A-nuorissa, mutta myös Liigassa on tullut vastuuta kahdessa ottelussa. Kokkosen on määrä pelata Ketterän riveissä jo keskiviikon ottelussa KeuPa HT:ta vastaan.

Lähde: Ketterä

Kuva: Teemu Huikko