IPK teki kolme pelaajasopimusta - Tuomas Tolonen jatkaa maalinsuulla

Myös kaudella 2017-2018 Mestiksessä jatkava IPK on solminut kolme pelaajasopimusta. 

23-vuotias maalivahti Tuomas Tolonen (kuvassa) sekä 27-vuotias puolustaja Lauri Heinonen kirjoittivat jatkosopimukset.

"On hienoa, että Tolonen halusi jatkaa meillä. Heinonen on melkoinen kiekonsyöjä sekä taistelija, ja sellaisia pelaajia tarvitaan jokaisessa joukkueessa", kommentoi IPK:n toiminnanjohtaja Jarmo Ylisipola joukkueen nettisivuilla.

25-vuotias laitahyökkääjä Pasi Kouvalainen palaa Iisalmen Peli-Karhuihin yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Pyhäjärvellä jääkiekkoilun ensioppinsa ammentanut Kouvalainen pelasi aikoinaan IPK:n junnuissa kaksi vuotta ja lähti sen jälkeen maailmalle. Oikealta ampuva Kouvalainen pelasi päättymässä olevan Mestis-kauden Kajaanin Hokissa, jonka kausi päättyi iisalmelaisseuran ohella onnistuneeseen karsintasarjaan.

"Kausi oli koko joukkueelta todellinen alisuoritus, samoin itseltäni, ruoski Kouvalainen torstaina myös itseään. On todella kiva palata Iisalmeen, sillä täältä on hyviä muistoja. Olen myös kuullut viime kauden IPK:n pelaajilta seuran nykytilanteesta pelkkää hyvää ja kun yleisöäkin käy mainiosti peleissä, niin odotukset ensi kaudesta ovat isot", kertoili Kouvalainen.

Lähde: IPK
Kuva: Toni Jaconelli