Antti Karhula jatkaa Hermeksen päävalmentajana

Hermes tiedotti torstaina tehneensä ensi kauden kattavan jatkosopimuksen päävalmentajansa Antti Karhulan kanssa.

Antti Karhula, 41, jatkaa Kokkolan Hermeksen päävalmentajana ainakin ensi kauden loppuun asti. Karhula saapui Hermekseen kaudeksi 2014-2015, joten tuleva kausi on hänelle jo neljäs Hermeksen peräsimessä.

Karhula on tehnyt hyvää työtä Kokkolassa. Hänen ensimmäisen kautensa päätteeksi joukkue nousi Suomi-sarjasta Mestikseen. Kahdella Mestis-kaudellaan Karhula on luotsannut joukkueen pudotuspeleihin.

"Kokkolassa ja Hermeksessä on ollut hyvä kehittyä valmentajana ja saanut rauhassa oppia ja kokeilla asioita. On tunne, että on pystytty yhdessä kehittymään ja viemää Hermestä eteenpäin, eikä tämä tunne ole vieläkään muuttunut. Päinvastoin. Sen verran jäi edellisestä kaudesta nälkää, sekä uskoa, että voin ja voidaan vieläkin kehittyä ja ottaa seuraava askel", päävalmentaja kommentoi tuoretta jatkosopimusta Hermeksen nettisivuilla.

Lähde: Hermes